Huippukuntoisin Kunta -kampanja starttaa maaliskuussa 2016 suurempana kuin koskaan!

Suomen Huippukuntoisin Kunta -liikuntakampanja on ollut alusta lähtien menestys siihen osallistuneiden kuntien keskuudessa. Tulokset ovat hurjaa luettavaa ja kunnista saamamme viestin perusteella työyksiköissä yhteishenki ja kaverin kannustaminen on ottanut valtavan harppauksen ylöspäin lisääntyneen liikuntamäärän ohessa. Nyt haastetaan kaikki kunnat mukaan, tavoitteena on liikuttaa syksyllä Hymiksen avulla 100 000 suomalaista!

Mitä Suomen Huippukuntoisin Kunta -kampanja sisältää?

Suomen Huippukuntoisin Kunta -liikuntakampanja on helppo ja monipuolinen kunnille suunnattu työhyvinvointikonsepti. Järjestämme jokaiselle kunnalle oman kahden kuukauden mittaisen liikuntakampanjan, jossa työyksiköiden muodostamat joukkueet kilpailevat keskenään aktiivisimman työyksikön tittelistä.

Kuntien kokonaistuloksia vertaamalla saamme selville, mikä on Suomen Huippukuntoisin Kunta 2015 ja tänä syksynä kilpailu tulee käymään kovempana kuin koskaan.

Miksi kannattaa osallistua Suomen Huippukuntoisin Kunta -liikuntakampanjaan?

Hymis kannustaa ihmisiä liikunnalliseen ja terveelliseen elämäntapamuutokseen. Olemme saaneet osallistujilta satoja viestejä, miten Hymis on ollut alkuunpaneva sykäys uuteen elämään.

Kuinka paljon säästätte jo yhden ihmisen kohdalla, joka aloittaa aktiivisen ja hyvinvoivan elämän?
Reilu tuhat euroa vuodessa? Vuosien mittaan todella paljon!

Hymis käytännössä tuplaa henkilökunnan liikunta-aktiivisuuden!

Hymiksen yli 25 000 osallistujaa ovat kertoneet alkukartoituksessa liikkuneensa keskimäärin 3 tuntia viikoittain. Hymiksen kaikkien 25 000 henkilön liikuntakeskiarvo on reilusti yli 6 tuntia viikossa!

Tässä Viimevuoden vastaavan Kunta-kampanjan tulokset (loka-marraskuun 2014) .
Luvut kunnan nimen perässä tarkoittavat  liikuntaa/hlö/viikko.

Hymis ja Suomen Huippukuntoisin Kunta -kampanja on yli  40 kertaa tehokkaampi tapa kannustaa henkilöstöä liikkumaan perinteisiin keinoihin verrattuna.

Esimerkkinä Kempeleen kunta:

Kempele työllistää n. 1000 vakituista työntekijää. Kampanjan hinta Kempeleen kokoiselle kunnalle on 1495€

  • Kempeleeltä on kampanjassa mukana 520 henkilöä, eli yli 50% koko kunnan henkilömäärästä.
  • Kampanjan hinta tulee näin olemaan 2,85€/henkilö
  • Kempeleen kampanjaan osallistujat kertoivat ennen kampanjaa liikkuvansa n. kolme tuntia viikoittain.
  • Kempeleen tulos kampanjassa on n. kuusi tuntia liikuntaa viikossa/henkilö.
  • Kempele saavuttaa siis kahden kuukauden kampanjan aikana 32 lisätuntia liikuntaa henkilöä kohden.
  • Yhden lisäliikuntatunnin hinta on alle 0,1€.

Kuntoseteleillä mitattuna yksi lisätunti liikuntaa maksaa n. 4€

Hymis on siis liikuntaseteleihin verrattuna 40 kertaa tehokkaampi tapa kannustaa henkilöstöä liikkumaan.

Hymis-kampanjan starttaaminen käy käden käänteessä, me teemme sen teille

  • Emme järjestä työtaakkaa teidän tyhy-vastaaville
  • Koko kampanjan järjestäminen vaatii käytännössä vain muutaman tunnin työpanoksen yhdeltä teidän yhteyshenkilöltänne.

Pähkinänkuoressa - hyödyt joita osallistumalla saa:

  • Kaksi kuukautta kestävän kunnan työyksiköiden välisen Hymis-liikuntakampanjan
  • Paljon positiivista imagoa hyvänä työnantajana
  • Yhteishengen nousun työyksiköissä
  • Viikoittaista tsemppausta
  • Mahdollisuuden voittaa Suomen Huippukuntoisin kunta -titteli

 

Mukana Hymiksessä ovat olleet:

Pori, Seinäjoki, Rauma, Kokkola, Kempele, Lempäälä, Kouvola, Pirkkala, Kangasala, Forssa, Ylöjärvi, Tyrnävä, Pudasjärvi, Vieremä, Pielavesi, Kiuruvesi, Kalajoki, Porvoo...

Case Seinäjoki

Seinäjoen kaupunki on ollut asiakkaanamme jo viidettä vuotta. Ensimmäisenä vuonna kampanjamme avulla saavutettiin sairauspoissaoloissa säästöjä yli 100 €/henkilö. Sairaslomat vähenivät 8,91% verrattuna pitkäaikaiseen keskiarvoon. Käytännössä se tarkoitti yli 100 000 € säästöjä vuodessa.

Valitse kuntasi Hymis-paketti alta

Hymis Basic:

  • Huippukuntoisin Kunta -liikuntakampanja 1.3.-30.4.2016
  • Viikoittaiset tsemppikirjeet, joissa helposti omaksuttavia hyvinvointineuvoja
  • Raportointi oman kuntasi tuloksista (top5 joukkueet, mahdolliset palkintojen arvonta...)

Hymis Premium:

  • Basic -paketin lisäksi
  • Jokainen osallistuja saa itselleen kolme e-kirjaa/opasta, joissa perehdytään hyvinvointiin eri kanteilta
    • Ole paras itsesi: 10 helppoa askelta hyvinvointiin (arvo 30€/hlö)
    • 28 päivän kotitreenihaaste: Treenaa itsesi huippukuntoon kotonasi (arvo 20€/hlö)
    • Rauta-aikaa: Löysästä lihakseksi neljässä kuukaudessa (arvo 20€/hlö)
  • Pääsy Hymiksen ruokavalio- ja reseptipankkiin, jossa on ladattavana useita terveellisiä 7vrk esimerkkiruokavalioita resepteineen.
    • Vaihtoehtoisia ruokavalioita: maidoton, gluteeniton, painonpudottajan ruokavalio (naiset ja miehet)...
    • Ruokavalion todellinen arvo 40€/hlö

Hymis Exlusive

  • Edellisten pakettien lisäksi
  • Jokaiselle kunnan työntekijälle pääsy huippusuosittuun ja supertehokkaaseen Uuden elämän alku -verkkovalmennukseen
    • UEA on kolmen viikon tehostartti energiseen elämään
    • Saat tehokkaat HIIT-treeniohjeet ja paljon hyviä ruokaneuvoja
    • Pääset mukaan valmennuksen keskustelupalstalle, jolloin UEA-valmentajaltasi auttaa ja neuvoo sinua valmennuksen aikana
    • Valmennuksessa on ollut mukana yli 7000 suomalaista ja 97% heistä suosittelee valmennusta myös muille.
    • Uuden elämän alku -valmennuksen myyntihinta: 49€/hlö


Yhteenkään pakettiimme ei kuulu:

  • Aikaa vieviä palavereita tai muita työtehtäviä:
  • Me emme kuluta teidän työaikaanne! Saatte meiltä kaiken materiaalin valmiiksi toimitettuna kunnan yhteyshenkilölle. Teidän tehtäväksi jää ainoastaan välittää viestiä eteenpäin henkilöstölle.

Ja se hinta:

Tehdään lyhyt laskutoimitus.

Suosituin pakettimme on Hymis Premium, jossa jokainen työntekijä saa Hymiksen lisäksi 110€ arvosta hyvinvointimateriaalia!

Jos hankisitte tällaisen paketin suoraan kaupasta hinnaksi tulisi 1000 työntekijää työllistävällä kunnalla yli 100 000€!

Katso meidän hintojamme!

Hymis Basic: 1190€/kunta

Hymis Premium: 1980€/kunta

Hymis Exlusive: alk. 4980€/kunta (alle 2000 työntekijää)

Ota yhteyttä ja lähde mukaan!

Mikko Joensuu

mikko.joensuu@huippukunto.fi

040-7354468